Arvoisa asukas ja lähialueella työskentelevä,
Töölönkadun Pysäköintilaitoksen rakennustyöt ovat edenneet tunnelilouhintaan. Tämä on saattanut tuntua lähialueen kiinteistöissä voimakkaampana tärinänä tai ikkunoiden värinänä, sillä työmaalla tehdyt räjäytykset ovat olleet aiempaan verrattuna pitkäkestoisempia ja niitä on tehty useammin. Räjäytystyöt ovat huolellisesti mitoitettu vastaamaan alueen kallioperää ja niistä ei aiheudu työmaan ulkopuolisille vaaraa.
Räjäytystöiden yhteydessä työmaalta kuljetetaan kivilouhetta uusiokäyttöön muille työmaille. Toukokuussa kivilouhe lastataan kuorma-autoihin tunnelin ulkopuolella, mutta kesäkuun aikana pääsemme lastaamaan tunnelin sisäpuolelle, jolloin kivenajoa suoritetaan klo 22:00 asti. Räjäytyksiä suoritetaan maanantaista perjantaihin klo 07:00 – 22:00 ja tarvittaessa lauantaisin 09:00 – 18:00.
Louheenajon reittivalinnassa on otettu huomioon lähialueen koulujen ja päiväkotien sijainnit. Reitti kulkee työmaalta Tykistönkadun ja Topeliuksenkadun kautta Mannerheimintielle. Pyrimme välttämään kuorma-autoilla ajoa koulujen ja päiväkotien välittömässä läheisyydessä. Muistathan myös, että työmaan läpikulku on ehdottomasti kielletty oman turvallisuutesi varmistamiseksi. Koulujen päättyessä muistutattehan myös omia koululaisianne, että työmaan läheisyydessä ei ole turvallista leikkiä.
Tulevat työvaiheet
Duncerinkadulla sijaitsevan hissikuilun rakentaminen on alkanut. Louhintavaiheen alkaessa liikenteeseen tulee lyhytkestoisia pysäytyksiä toukokuun lopulta elokuuhun saakka.
Heinäkuussa aloitetaan valmistelut hotellien välisellä alueella sijaitsevien hissikuilujen rakentamiseksi. Jalankulku hotellien välillä pidetään käytössä koko rakentamisen ajan.
Pysäköintilaitoksen rakennustöiden lisäksi myös Helen Oy on aloittanut kaukolämpöputkien korjausja uusintatyöt Töölönkadulla ja siirtyvät kesän aikana Tykistönkadulle.
Kaukolämpöputkien korjaus- ja uusintatöihin liittyvät kysymykset pyydämme osoittamaan suoraan Helenille: www.helen.fi tai vaihde 09 6171
Avoimet ovet – kalustoesittely työmaalla
Tervetuloa tutustumaan työmaahan torstaina 2.6.2016 klo 9.30 – 11.00 välisellä ajalla. Paikalla on työmaan henkilökunta, jolta voit kysyä tarkemmin mieltä askarruttavista asioista esimerkiksi räjäytystöihin liittyen. Pääset lisäksi tutustumaan työmaalla käytettäviin työkoneisiin ja –laitteisiin.
Lämpimästi tervetuloa!
Askarruttaako jokin, haluatko enemmän tietoa?
Vastaamme mielellämme mahdollisiin mieltäsi askarruttaviin asioihin rakentamiseen liittyen. Sivustolta www.yit.fi/töölö löytyy usein kysyttyjä kysymyksiä (UKK) räjäytystöihin liittyen, joista toivomme olevan apua asioiden selkeyttämisessä. Voit myös lähettää palautetta ja kysymyksiä joko sivustolta löytyvän palautelomakkeen kautta tai suoraan sähköpostitse: toolo.tyomaa@yit.fi. Kiireellisissä tapauksissa voit ottaa yhteyttä työmaahan myös päivystyspuhelimen kautta p. 050 539 3794.
Seuraava postitse toimitettava tiedote kotitalouksiin jaetaan elokuun lopussa 2016. Tiedotteet jaetaan myös sähköpostitse kaikille niille, jotka ovat ilmoittautuneet sähköpostilistalle. Tiedote päivitetään lisäksi myös yit.fi/töölö -sivuille.
Mikäli haluat liittyä sähköpostitse jaettavalle tiedotuslistalle, lähetä yhteystietosi (sähköposti) osoitteeseen: toolo.tyomaa@yit.fi.
Terveisin,
YIT Töölönkadun Pysäköintilaitoksen työmaa