Asukastiedote 30.11.2016

Arvoisa asukas ja lähialueella työskentelevä,

Pysäköintilaitoksen rakennustyöt jatkuvat pysäköintihallin sekä hissikuilujen eli A-, B- ja C-kuilujen lujitus- ja louhintatöillä. Tammikuun 2017 aikana alkaa hallien louhinnan 2. vaihe eli hallia louhitaan noin 4 metriä syvemmäksi koko hallin alueelta.

Duncerinkadulla sijaitsevan B-hissikuilun louhintatyöt ovat valmistuneet, parhaillaan tehdään kuilun lujitustöitä. Räjäytyksiä ei siten enää suoriteta B-kuilulla. Halliosan louhintatyöt jatkuvat joulukuun aikana pohjois- ja etelä-hallissa sekä 3-hallissa. Hotellien välissä olevan C-hissikuilun maanpäälliset poraustyöt ovat valmistuneet. A- ja C-hissikuilun louhintatyöt alkavat joulukuun aikana.

Öisin ja viikonloppuisin työmaalla tehdään tunnelin lujitustöitä. Ilta-, yö- ja viikonlopputyöt tehdään kaikki maan alla tunnelissa ja niistä ei aiheudu meluhaittaa lähiympäristölle.

 

Kulkureitit

Töölöntorin kaukolämpötöiden valmistuttua kuorma-autot ovat päässeet pääsääntöisesti ajamaan suositeltua Töölöntorin reittiä (Tykistönkatu – Runeberginkatu – Jätkäsaari). Kuorma-autojen kulkureitit saattavat kuitenkin edelleen vaihdella tapauskohtaisesti. Hotellien välinen jalankulku Töölönkadulta Mannerheimintielle on edelleen suljettuna hissikuilujen louhinnan vuoksi.

Muistathan, että työmaan läpikulku on ehdottomasti kielletty oman turvallisuutesi varmistamiseksi.

Työ-ajat melua aiheuttavien työvaiheiden aikana

Tässä vaiheessa louhinnan työvaiheet on ajoitettu siten, että räjäytyksiä suoritetaan meluluvan mukaisesti klo 07.00 – 22.00 välisellä ajalla. Teemme räjäytyksiä meluluvan sallimalla aikavälillä tuotannollisista syistä. Käsittelemme räjäytysaikoja päivittäin työmaapalavereissa ja suunnittelemme ajankohdat ensisijaisesti siten, että niistä aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa asukkaille. Ennakkosuunnittelusta huolimatta joudumme valitettavasti suorittamaan räjäytyksiä myös aamuisin ja iltaisin.

Kehitämme jatkuvasti toimenpiteitä työmaan aiheuttaman meluhaitan minimoimiseksi.

Haluatko tiedon räjäytyksistä etukäteen?
buttonit_rajaytyspalveluOlemme avanneet räjäytysilmoituspalvelun, jossa saat tekstiviestitse tai sähköpostitse ilmoituksen noin 30 minuuttia ennen räjäytystä. Voit ilmoittautua räjäytysilmoituspalveluun hankkeen verkkosivujen kautta yit.fi/töölö tai lähettämällä sähköpostin osoitteeseen toolo.tyomaa@yit.fi. Palvelu on maksuton ja voit poistua palvelusta haluamanasi ajankohtana.

Askarruttaako jokin, haluatko enemmän tietoa?
Vastaamme mielellämme mahdollisiin mieltäsi askarruttaviin asioihin rakentamiseen liittyen. Sivustolta www.yit.fi/töölö löytyy usein kysyttyjä kysymyksiä (UKK) räjäytystöihin liittyen, joista toivomme olevan apua asioiden selkeyttämisessä. Voit myös lähettää palautetta ja kysymyksiä joko sivustolta löytyvän palautelomakkeen kautta tai suoraan sähköpostitse: toolo.tyomaa@yit.fi.

Kiireellisissä tapauksissa voit ottaa yhteyttä työmaahan myös päivystyspuhelimen kautta p. 050 539 3794. Tämä tiedote jaetaan postitse niihin kotitalouksiin, joiden porttikäytävään jakeluyhtiöllä on pääsy. Mikäli jakeluyhtiö ei pääse porttikäytävään, teippaamme tiedotteen taloyhtiön ulko-oveen.

Tämä tiedote jaetaan myös sähköpostitse, päivitetään hankkeen verkkosivuille sekä viedään lähikaupan ilmoitustaululle. Seuraava postitse toimitettava tiedote kotitalouksiin jaetaan helmi- maaliskuun 2017 aikoihin

Terveisin,
YIT Töölönkadun Pysäköintilaitoksen työmaa