Arvoisa asukas ja lähialueella työskentelevä,
Töölönkadun Pysäköintilaitoksen rakennustyöt etenevät aikataulussaan. Työt jatkuvat
avolouhinnalla, tunnelin suuaukon lujituksilla sekä maansiirtotöillä.
Avolouhintaräjäytykset jatkuvat viikosta 5 eteenpäin, jolloin työmaan lähiympäristössä liikkumiseen
ja ohikulkevaan liikenteeseen tulee hetkittäisiä liikenteen pysäytyksiä sekä kulkureittien muutoksia.
Mikäli liikut työmaan läheisyydessä räjäytysten aikaan, muistathan noudattaa työmaan antamia
ohjeita.
Muistathan myös, että työmaan läpikulku on ehdottomasti kielletty oman turvallisuutesi
varmistamiseksi.
Avolouhintatöitä tehdään Helsingin kaupungin melupäätöksen mukaisesti arkisin maanantaista
perjantaihin 07.00 – 18.00 välisellä ajalla. Avolouhintaan liittyviä räjäytystöitä tehdään
kaupunkiympäristöissä ja asutusalueiden keskellä silloin, kun rakennetaan kallioperäiseen
maastoon. Räjäytystöihin valmistaudutaan aina huolellisesti, ja tärkein asia on turvallisuuden
varmistaminen.
Mikäli sinulla on kysymyksiä räjäytystöistä tai muista rakentamiseen liittyvistä asioista, olemme
koonneet usein kysyttyjä kysymyksiä (UKK), joista toivomme olevan
apua asioiden selvittämisessä. Voit myös lähettää palautetta ja kysymyksiä sivustolta löytyvän
palautelomakkeen kautta. Kiireellisissä tapauksissa voit ottaa yhteyttä työmaahan myös
päivystyspuhelimen kautta p. 050 539 3794.
Terveisin,
YIT Töölönkadun Pysäköintilaitoksen työmaa